Is it even music anymore?

Nykyään on inhottava kuunnella radiota. Samat biisit soivat vähintään tunnin välein, soittolistat ovat täynnä SAMANLAISIA biisejä, niistä kuulee heti, että kuka tahansa artisti onkin, biisin tekijä on ollut sama. Luovuus on kuin kirosana, kun puhutaan hetken kuumimmista hiteistä.
Esimerkki: Lady Gaga tuli pinnalle yhtäkkiä pari vuotta sitten. Julkaisi pari singleä ja levyn, aivan perus elektrodancepopia. Nuorten lehdet kiinnoistuivat, ja tekivät taidokkailla kirjoituksillaan nopeasti Gagasta tähden. Sitten muutama esiintyminen gaaloissa, sopivasti sukupuolikohu ja soppa oli valmis: lehdessä julistettiin Gagan olevan supertähti. Sitten viimekesänä, joku levymoguli keksi etsiä uuden tähden jostain nuoresta, kun Miley Cyrus oli "tahrinut" imagonsa pikkutyttöjen idolina ottamalla tatuointeja ja lävistyksiä, ja amerikkalaiset (mitäpä muutakaan) olivat suunnilleen haastamassa tätä oikeuteen vain siksi, että tämä oli, yllätys yllätys, kasvamassa aikuiseksi. Sopivasti tämä moguli löysi Justin Bieberin. Joku teki tälle biisin "Baby" ja poika pistettiin laulamaan se, luvattiin rahaa ja kuuluisuutta. Mitäpä amerikkalaisnuoret eivät rahasta tekisi.. Biisistä tuli äkkiä supersuosittu 10 wee tyttöjen keskuudessa, youtubessa Bieberin videoita on katsottu yli miljardi kertaa ja nyt Justin Bieber on supertähti.
Mitä nämäkin henkilöt ovat itse musiikkinsa eteen tehneet? Vaikka kansilehdessä lukisi, että "S.J. Germanotta" säveltäjänä, ei se todellakaan tarkoita, että Gaga mitään olisi tehnyt, vaan se on vain halpa rahastuskeino " katsokaa nyt kuinka lahjakas nuori nainen hän on kun aivan itse on tehnyt kappaleensa!" Musiikki ei ole enää musiikkia, vaan kylmää bisnestä, julkisuudenhakemista ja teollisuutta. Esimerkiksi Idols joku levy-yhtiö lupautuu tekemään voittajan kanssa ensimmäisen levyn, jos voittaja siis sopeutuu massapop -muottiin ja suostuu olemaan täysin "musiikintekijöiden" ohjailtavissa. Itse nämä idols yms. kisojen voittajat eivät voi omiin levytyksiinsä vaikuttaa. Kisoihin pyritään vain, että päästäisiin parrasvaloihin, kansan tietoisuuteen, julkkikseksi. On surullista, että jo nuoret uhraavat kaiken, jotta pääsisivät pikkutyttöjen idoleiksi, jotka muistetaan hetken. Kannattaako kenenkään mielestä puolen vuoden julkisuudesta maksaa niin kovaa hintaa? Koska nyky musiikkiteollisuus (kamala sana) on sitä, että hitti on pinnalla korkeintaan puoli vuotta, sitten se on totaalisen "out". Ja niin se myös on; puolen vuoden aikana, jolloin biisi on hitti, sitä soitetaan niin paljon, että sitten, kun siitä lopulta pääsee eroon, kukaan ei halua enää edes kuulla sen nimeä. Liialla radiosoitolla usein pilataan jopa ihan hyvät kappaleet. Koko kuvio pyrkii siihen, että nykyhetken "artistit" saavat olla julkisuudessa hetken, ikäänkuin maistaa sitä, kiertää hetken gaaloissa, kahmia mukavasti rahaa (levy-yhtiö tietysti saa siitä valtaisat voitot) ja sen jälkeen häipyä julkisuudesta. Muusta enää ei edes haaveilla, riittää että sinua kutsutaan pari kuukautta supertähdeksi.

AIDOT supertähdet sen sijaan harvenevat vuosi vuodelta. Vanhat bändit vanhenevat, eivätkä ne valitettavasti saa uuden sukupolven yleisöä kovin usein. Supertähti käsitteenä on myös nykyään niin laavea, ettei mitään rajaa. Kuka tahansa voi olla supertähti, jos videoita katsotaan Youtubesa tarpeeksi ja levyjä myydään muutama miljoona. Mutta Lady Gagan 10 miljoona myytyä levyä on todella vähän verrattuna oikeisiin supertähtiin tai bändeihin; Michael Jacksonin, Madonnan, Elviksen, The Beatlesin ja The Rolling Stonesin levyjä on myyty reippaasti yli 100 miljoonaa, joidenkin tapauksessa luvut hipovat puolta miljardia.
Sitä ei nykyään arvosteta. Bändejä, jotka ovat 90 -luvulla tehneet huikeasti töitä menestyäkseen, ei noteerata paitsi Rolling Stones -lehden arvosteluissa. Monet bändit ovat aliarvostettuja nuorten keskuudessa, ja käy niin, ettei uusia fanisukupolvia synny. Jotkut ovat onnistuneet vielä 2000-luvulla nousemaan uuden sukupolven tietoisuuteen, esim. Green Day onnistui siinä vuonna 2004. Mutta huolimatta siitä, kuinka loistava levy American Idiot on, bändi on unohtunut monelta, valitettavasti.
Nuorisolla on nykyään eri kriteerit musiikin kuunteluun kuin ennen. Jos biisi on tehty ennen vuotta 2008, se on absolutely out, koska se on liian vanha kuunneltavaksi. Nuoret eivät tunnu ymmärtävän, etteivät radiokanavat tai soittolistat määrittele ihmiset musiikkimakua tai lempikappaleita. Toinen ongelma on, että kaiken musiikin tahtiin pitää pystyä bailaamaan, tai sen pitää kertoa rakkaudesta. Itse vihaan bassojumputusbiisejä, koska minusta niissä ei ole oikeaa rytmiä. Rummuilla soitettavan terävän rytmin tahtiin on oikeasti mukavampi tanssia kuin aina saman basson. Rakkauslauluissa ei mitään vikaa sinänsä ole, mutta kun kaikki kertovat samaa juttua ilman mitään mielikuvitusta, alkaa kaivata jotain sen ainaisen ihastumisen tai biletyksen tilalle. Nuoret kokevat ehkä yhteiskunnalliset aiheet liian vaikeiksi tai kaukaisiksi, että niitä jaksaisi kuunnella, joten niitä ei juuri listoilla näe.
On minullakin ollut ennakkoluuloja erästä keski-ikäisten kovassa suosiossa olevaa bändiä kohtaan. Juuri sen takia, että sitä fanittavat eniten keski-ikäiset ja sen musiikki on jotain, minkä tyylistä en ole liiemmin muualla kuullut. Se, että kappaleet olivat "vanhoja" ei haitannut minua silloin viime syksynä; lempi bändeihini kuului tuolloin mm. vanha Guns N' Roses, Green Day, Nirvana ja Michael Jackson. Ymmärsin myös, miksei kyseisellä bändillä ole nuorempia faneja; keski-ikäiset eivät luota siihen, että nuoret olisivat yhtä hyviä tai uskollisia tai palavasti sitä rakastavia faneja, kasvammehan tälläisen "puoli vuotta tähti" -musiikkikulttuurin keskellä. Vastapainoksi sille meillä on omat ennakkoluulomme ymmärrettävästi äitiemme lempibändejä kohtaan. On harvinaista, että oikeasti perheessä nykyään voidaan kuunnella samaa bändiä, riippumatta siitä, onko kysessää vanhempi vai heidän lapsensa.  Vaikka viime syksynä se glamdancerock oli minulle aika vierasta, nykyään pidän siitä todella paljon (ja tätähän en äitelle myönnä).
Niin siis puhuin U2 :sta. Surullista on nykyään, että sitäkään ei arvosteta nuorten keskuudessa edes Justin Bieberin tasolle. Kun supertähdistä puhutaan, ei aloiteta: "Bono, Michael Jackson..." vaan "Lady Gaga, Justin Bieber..." Se varmasti loukkaa näitä bändejä ja artisteja, jotka ovat tehneet monen kymmenen vuoden mittaisen uran, ja joiden jäseniä arvostetaan maailmanlaajuisesti, toisten aikuisten keskuudessa, todella paljon. Myös se, että ei ole merkitystä, kuka musiikin tekee, on jotenkin koko musiikkikulttuuria alentavaa. Nykyään on hankala luetella bändejä, jotka tekisivät itse kappaleensa, eikä kukaan laulaja niitä itse tee, nimet lisätään kansilehtiin ja siinä se. Entä ne artistit ja bändit, jotka tekevät musiikkinsa itse, ovat tehneet ja tulevat tekemään? Eikö sillä ole merkitystä?

Pieni ajatusleikki lopuksi: Kuvittele istuvasi maailman talouseliitin kanssa Sveitsin vuotuisessa konferenssissa Davosissa. Ympärilläsi istuu mm. monin valtioiden presidenttejä ja pääministereitä sekä muita huippurikkaita ja vaikutusvaltaisia ihmisiä, kuten Tarja Halonen, Angela Merkel, Bill Gates, Eric Schmidt (Googlen toimitusjohtaja), Sheryl Sandberg (Facebookin operatiivinen johtaja), Barack Obama ja Justin Bieber. Kuka ei kuulu joukkoon? 
Aivan oikein, Justin Bieber. Juttu oli muuten totta lukuunottamatta Bieberiä. Hänen paikallaan istuu oikeasti Bono. Mutta jos meidän ikäiset saisivat päättää, kuka siellä istuisi, se oli Bieber, koska: "Emmä oo ikinä kuullu mitää mistää vidun Bonosta, kuka seki o? Emmä nyt siit tykkää, se o kuitenki joku vidu idiootti, koska emmä oo ikinä kuullukkaa siit mitää.. Nii ette te ny siit voi oikeesti tykätä ku se on nii sellane"

Anteeksi vuodatukseni, mutta on ärsyttävää olla nuori, koska aikuiset eivät ota meitä juuri edellämainituista syistä vakavasti, jos yrittää puhua musiikista (tai mistä vaan). Olen massakulttuurin uhri -.-
Nyt mä oon kyl ilonen, että mä menin sinne Olympiastadionille 21.8, koska hyvä musiikki ei riipu iästä, ajasta tai paikasta, vaan maailmankuvasta ja kyvystä tuntea. Sitä mieltä mä oon. Koska musiikki voi koskettaa, mutta ei se kosketa, jos ei tule yhtään vastaan. Joskus pitää antaa mahdollisuus itselleen tuntea ja tarttua tilaisuuteen. Mut nuorille tuntuu vaan olevan helpompaa elää sen tutun kaavan mukaan, koska muutosten tekeminen tuntuu olevan vaikeaa monille. Ja valitettavan monille on turvallisempaa olla erottumatta massasta. Jos ne puhuu musiikista, ne avaa NRJ:n ja selittää, kuinka loistavaa tää nykymusiikki on, ku vaan lauletaan bilettämisestä, kännäämisestä tai seksistä, ilman sen kummempia, tärkeintä on hyvät bassot et voi bailata ja ryypätä.

They say it's good music.
But is it even music anymore?