Nyt kun mä pystyn taas kirjottamaan, niin voisin kirjoittaa vähän pidemmälti jostain... aihe on tänään... minä. Voisin siis vähän kertoa enemmän itsestäni tai ajatusmaailmastani jne. Olen kuullut monilta, joita en edes tunne kunnolla, aivan ihmeellisiä kommentteja siitä, minkä laiseksi minua luullaan tai minkäliasena minua pidetään. Useimmiten useiden välikäsien kautta, kavereilta tai joiltain muilta. Olen kuullut mm. olevani hullu, puidenhalailija, hippi, weirdo, outo, varautunut, hiljainen, ärsyttävä, masentunut, tekopyhä, aikuista esittävä, inhottava, lesbo, sellainen joka aina luulee olevansa parempi kuin muut, yritän kuulemma aina tehdä vaikutuksen opettajiin koulussa, olen hikke ja "se kiltti tyttö".
Osa noista on totta, sen voin myöntää, mutta se on vaan niin ärsyttävää, kun muut tulee sanomaan, että "ooksä oikeesti sellanen, kun mä kuulin että..." Joten turha juoruileminen sikseen, voin ihan hyvin kertoa täällä, julkisesti itsestäni muutamia asioita.
Hippeydestä & puiden halailusta Voin myöntää olevani jonkin sortin hippi (en polta marijuanaa). Ja olen halaillut puitakin, joskus kun olen ollut lenkillä metsässä ja ei ole ollut muuta tekemistä XD Ja monien lempibändieni kappaleiden sanoituksissa on jotain rakkaudesta ja rauhasta, mutta ehkei aivan sillä perinteisimmällä mahdollisella tavalla. En kuitenkaan ole mikään 100% hippiliikkeen edustaja, tai 70-luvun vihreiden äänestäjä, ehkä pikemminkin moderni peace -ihminen, Greenpeace & Amnesty + U2 -jutuillaan. Rakastan luontoa, kyllä, hyvin paljon, mutta en juoksentele metsissä halailemassa puita, kuten joku joskus ala-asteella minusta väitti.
Varautuneisuudesta ja hiljaisuudesta Vaikka se ei ystävieni seurassa siltä vaikutakkaan, olen oikeasti todella ujo. Minusta on melkein pelottavaa esim. puhua koko luokalle ääneen tai kertoa henkilö kohtaisista asioista jollekkin, joka ei kuulu aivan lähimpään lähipiiriin. Yritän aina miettiä etukäteen tilanteita joissa joudun kertomaan jollekkin jotain, mutta ei sillä lailla helpostikaan keksi mitään järkevää sanottavaa, ja lopputulos on usein aika järkyttävä. En änkytä mutta menen sanoissa sekaisin enkä tiedä mitä pitäisi sanoa seraavaksi tai mitä olen jo sanonut. Minua pidetään kyynisenä maailmaa kohtaan, sellainen varmasti olenkin. Minun on vaikea löytää uusia ystäviä tai mitenkään luottaa kehenkään "ulkopuoliseen", enkä tiedä mistä se johtuu. Minulle ei ole koskaan tapahtunut mitään pahaa tms. ja olin lapsena todella sosiaalinen, mutta nykyään en uskalla edes hymyillä pikkulapsille, koska heidän vanhempiensa katseet ovat aina niin rumia ja loukkaavia. Ja minusta se vain osoittaa järkevyyttä, että osaa olla tunnilla hiljaa kun opettaja puhuu, kun tyhmät huutelevat koko ajan toisilleen jotain. Hei nyt, shh...
Tekopyhyydestä En ole tekopyhä, enkä ainakaan omasta mielestäni esitä mitään. Sellaiset kommentit ovat loukkaavia, koska pyrin aina olemaan rehellinen ja sellainen kuin olen. Vaikka olenkin ujo ja varautunut, olen silti omasta mielestäni itsevarma, pukeudun kuin huvittaa ja kuuntelen sellaista musiikkia kuin haluan, teen niinkuin minusta on oikein. Minusta ei ole tekopyhyyttä, että välittää ihmisoikeuksista ja ympäristöstä. Yksi parhaista ystävistäni on maahanmuuttaja, ja olen nähnyt läheltä, ettei hänen elämänsä tässä hyvinvointivaltiossa ole helppoa. Ja asialle pitää tehdä jotain, koska kaikkea, jopa perustuslakia voi muuttaa, mitään ei ole hakattu kallioon. Ja minusta asioiden sanominen ääneen, niin kipeitä kuin ne ovatkin, on ainut järkevä keino muuttaa tilannetta. Vaikka huutaa koulunsa rehtorille, että mamujen opetus on perseestä. Suoraa. Niin on tehty, ja se auttoi. Suomessa puhutaan suomea linja muuttui, ja nykyään meidän reksi puhuu kyseiselle mamulle jopa englantia välillä. Se on edistystä. Siis en ole tekopyhä. ( at least I hope so...)
Masennuksesta Olen ollut melkein vuoden pahasti masentunut, en ole enää. Se, että olen hiljaa koulussa tunneilla ei tarkoita, että olen masentunut, vaan etten kuulu siihen ylivilkkaiden mölyäjien kuppikuntaan, joka sukupolveni näyttä olevan. Masennuksessa pahinta on se, että tuntee olevansa arvoton tai riittämätön; vaikka tekisi mitä, se ei tunnu riittävän kellekkään. Lopulta tuntuu, että repeää kappaleiksi, ja kaikkeen olisi kyettävä. Masennuksen voi aiheuttaa mikä vain, minulla idolini kuolema melkein 2 vuotta sitten. Nyt jo pystyn sanomaan sen suoraan. Yritin kauan etsiä jotakuta ikäänkuin hänen tilalleen, mutta totuus on, ettei sellaista tyhjiötä voi täyttää vain yksi uusi henkilö. Minä tarvitsin lähemmäs kymmenen, mutta nyt tunnen olevani melkein kasassa taas. Ei masennukseni pelkästään idolini kuolemasta johtunut, sitä lisäsivät monet asiat seuranneena syksynä ja talvena, ja edellisenä kesänä ja syksynä. Nykyään ystäväni ovat entistä tärkeämpiä minulle, ja musiikilla ja kaikella taiteella on vahva sija elämässäni. En ikinä pelännyt kuolevani masennuksen takia, ja sama välinpitämättömyys jatkuu nykyäänkin osittain. Esim. jännetupentulehduksen aikana saatoin ihan hyvin ottaa Buranan parin tunnin välein ja yöksi kaksi (yht. 12 päivässä) ilman vettä tai mitään, eikä siitä niin huonoa oloa tullut, mahaa kivisti välillä vain... Minulla on ehkä ollut taipumusta synkyyteen tai yksinoloon, mutta väitän päässeeni pahimman yli (ihme ja kumma kyllä kuuntelemalla U2:sta ja Rolling Stonesia, Green Dayta ja Foo Fightersia, MCR:ää ja 30 seconds to Marsia, pahimpina hetkinä BVB:tä, Nirvanaa ja MJ:tä, ja anarkistina myös Ramonesia, Clashia ja Sex Pistolsia, kun pahin vitutus iski + kunnon annos Guns N' Rosesia kun meno äityi tarpeeksi villiksi) Tuolla coctaililla siis selvisin masennuksesta. Siinä vinkki kaikille muillekkin angstisille sipuleille.
Seksuaalisesta suuntautumisesta Pitääkö siitäkin puhua? No, kai se on mediaseksikästä nykyään. Sen voin sanoa, etten esitä mitään, enkä ole koskaan esittänyt. Sanotaan nyt vaikka näin, etten anna paljoakaan arvoa niille kommenteille, mitä koulussa kuulee seksuaalivähemmistöistä, ja tunnen itseni ja olen itsevarma sen verran paljon, etten välitä. Kuten olen jo varmaan aiemmin maininnut, outo yhtälö, mutta sille en voi mitään. Mutta kaikki joiden mielestä lesbosuhde/homosuhde on esittämistä, voihan heterosuhteessakin esittää rakastavansa toista. En mieti että onko oikein olla jonkun tietyn seksuaalisen suunnan edustaja, kyllä sen tietää ovatko ne tunteet aitoja vai valehteleeko itselleen.
Kiltin tytön maineesta No joo, onhan se hyvä ettei riitele turhaan kaikkien opettajien tai muiden kanssa, mutta en todellakaan jaksa olla mikään sovinnainen ihminen aina. Sanon varmaan turhankin usein mitä ajattelen, kun ei yksinkertaiesti kiinnosta, mitä toinen keskustelun osapuoli ajattelee. Enkä esitä aikuista tai pidä toisia alempiarvoisina kuin itseäni, en todellakaan. Olen varmaa henkisesti about uhmaikäinen ja arvostan kaikenlaisia ihmisiä, koska en itsekään ole mikään "normaali 15 -vuotias". Monelle olisi varmaan järkytys jos kertoisin että tykkään Ramonesista tai Sex Pistolsista tai the Clashista, ja suunnittelen ajelevani toiselta puolelta päätä hiukset pois.. paskanjauhaminen on eri asia perusteltu eri mieltä olo.
Nonni, kai toi nyt jotain selvensi, siis jos joku jaksaa lukea XD Joskus vaan pitää vuodattaa jotain, ya know. Elämästä voin sanoa sen, että ei ole tapahtunut yhtään mitään. Oikeesti, mun elämän suurin käännekohta tällä viikolla varmaan oli, kun sain MCR:n levyn, eli ei kovin radikaalia. No, erialisuus kunniaan, all you weirdos, geeks, faggots, vegetarians, masochists, ateists, punk rockers and immigrant lovers. And everyone else.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti